Sitruunainen toscakakku


Toscakakku, miten aliarvostettu kahvipöydän herkku. Minusta kaikki versiot toscakakusta ovat olleet hyviä, perinteiset, appelsiiniset sekä sitruunaiset versiot ovat aina uponneet. Parasta toscakakussa kuitenkin on se iihana toscakuorrute 😍 Halusin tähän kakkuun sitä erityisen paljon. Kakku itsessään on mehevää mutta kuorrute on rapeaa, nam.

Taikina:
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
50 g voita
2 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
1/2 dl sitruunanmehua
1 pienen sitruunan kuoriraaste

Kuorrute:
150 g voita
1 1/2 dl sokeria
Ripaus suolaa
2 rkl kermaa
2 rkl vehnäjauhoa
150 g mantelilastuja
1 tl vaniljatahnaa/vaniljasokeria

Ohje:

Sulata ensin voi. Vaahdota sitten kananmunat ja sokeri, lisää vaahtoon sulatettu voi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan nuolijalla käännellen. Lopuksi voit lisätä maidon, sitruunamehun sekä kuoriraasteen. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. 

Paista kakkua 180 asteisessa uunissa niin kauan että pinnassa on hieman väriä mutta se ei ole vielä täysin kiinteä. Tähän menee 12-15 minuuttia. 

Odotellessa tee toscakuorrute. Kiehauta kaikki ainekset kattilassa, muista koko ajan sekoittaa seosta. Kaavi kuorrute kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi ja pistä kakku takaisin uuniin. Nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Paista kakkua vielä noin 20 minuuttia. 

Mmm mikä tuoksu. Koita malttaa odottaa, että kakku jäähtyy, ennen kuin alat maistelemaan. Keitä kahvit, leikkaa pala kakkua ja nauti. Happy days 😌

Kommentit

Suositut tekstit