Bomboloni munkit
Yleensä me tehdään munkkeja vain vapun aikaan, mutta nyt palmusunnuntain kunniaksi päätimme vähän herkutella. Olen tehnyt viime vuosina tällä samalla ohjeella vappumunkit ja aina ne on yhtä hyvän makuisia.
Taikina:
3 dl maitoa
50 g hiivaa
1 1/2 dl sokeria
ripaus suolaa
150 g voita
3 kananmunaa
12 dl vehnäjauhoja
Ohje:
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva, sekoita kunnes se on liuennut kokonaan. Lisää sokeri, suola, voi ja kananmunat ja sekoita hyvin. Lisää jauhot vähitellen ja työstä taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla huoneen lämmössä tunnin ajan.
Jaa taikina 32 palaan, pyörittele ne pieniksi palloiksi ja laita ne pellille. Anna pallojen kohota 30 minuuttia liinan alla.
Laita valmiiksi esille seuraavat: kattila tai pannu johon laitat paistoöljyn, lautasen jossa on pohjalla talouspaperia, toisen lautasen jossa on hienoa sokeria sekä kolmannen tyhjän lautasen, johon nostat sitten valmiit sokeroidut munkit.
Kuumenna öljy. Ideaali lämpötila taitaa olla 180 astetta, mutta koska en omista lämpömittaria, joudun arvioimaan sopivan lämpötilan. Omalla liedellä kun vaihtelin 4 ja 5 voimakkuuksien välillä öljy pysyi sopivan kuumana.
Jos olet epävarma, voit tiputtaa kuumaan öljyyn pienen palan taikinaa. Jos se nousee minuutin aikana pintaan ja siihen tulee vähän väriä, öljy on sopivan kuumaa. Jos se nousee heti pintaan tummana, öljy on liian kuumaa. Jos taikina ei nouse pintaan minuutin aikana, on öljy liian kylmää.

Paista munkkeja öljyssä käännellen niin kauan, että niihin tulee tasaisesti kaunis kullanruskea väri. Nosta valmiit munkit ensin talouspaperin päälle ja sen jälkeen pyörittele ne sokerissa. Nosta valmiit munkit tarjoilulautaselle.
Näihinhän voisi vielä halutessaan pursottaa hillo-, curd- tai kreemi-täytteen. Mutta jos tykkää syödä munkin ihan vaan munkkina, on nämä mainioita sellaisenaankin.
Tässä vielä lähikuvaa siitä miten ihanan muhkea ja kuohkea munkki on sisältä. 💕

Kommentit
Lähetä kommentti