Savulohi-polentapiiras
Jatketaan aurinkoisella teemalla, eilen oli aurinkoleipää ja tänään on aurinkopiirasta! Koska pohja on polentaa, niin tämä piiras on myös gluteeniton. Maissiryyneistä tehdyt polentasuurimot ovat yllättävän maukkaita ja ennen kaikkea helppo ja vähärasvainen myös piirakan pohjana. Ohje löydettiin kolme vuotta vanhasta HerkkuLeivonta -lehdestä.
Polenta:
6 dl kanalientä
2,5 dl maissipolentasuurimoita
25 g voita
1 dl parmesaania raastettuna
ripaus suolaa ja mustapippuria
Täyte:
50 g savulohta
150 g vuohenjuustoa
n. 2 tl juoksevaa hunajaa
200 g kirsikkatomaatteja
n. 0,5 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
2 rkl sitruunamehua
3 kananmunaa
2,5 dl kuohukermaa
2 tl dijonsinappia
0,5 dl parmesaania raastettuna
ripaus suolaa ja mustapippuria
Ohje:
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Kuumenna kanaliemi kattilassa kiehuvaksi. Kaada polentaa hiljalleen liemeen koko ajan sekoittaen. Suosittelen tässä vaiheessa käyttämään vispilää, jotta polenta ei paakkuunnu. Kun kaikki polenta on kaadettu, ota käyttöön puukapusta.
Kypsennä puuroa keskilämmöllä koko ajan sekoitellen noin 5 minuuttia, kunnes se on paksua, sileää ja irtoaa kattilan pohjasta. Ota kattila pois liedeltä ja vatkaa joukkoon parmesaani ja voi. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä noin 10 minuuttia.
Voitele (halk. 28 cm) piirakkavuoka. Kaavi polenta vuokaan ja tasoittele se käsin (se on helpointa). Täytä piiras lohella, vuohenjuustolla ja puolitetuilla kirsikkatomaateilla. Valuta pinnalle hunajaa. Ripottele vielä täytteiden päälle hienonnettua tilliä.
Seuraavan kerran kun teen tätä piirasta uudestaan, niin taidan laittaa enemmän tuota lohta kuin tuon 50 g, mutta tehkää te kuten teistä hyvältä tuntuu. :)
Yhdistä kulhossa kerma, sitruunanmehu, parmesaani, kananmunat, sinappi sekä suola ja pippuri. Kaada seos piiraan päälle.
Paista piirasta uunin keskitasolla 35-40 minuuttia. Itse jouduin 25 minuutin jälkeen laittaa piirakan päälle leivinpaperin suojaksi, jotta pinta ei tummu liikaa, joten pitäkää piirasta silmällä.
Jäähdytä ritilällä.
Kommentit
Lähetä kommentti