Juustosarvet


Ai että nämä maistuivat todella hyvälle piiiiitkästä aikaa. Täytynee myöntää, etten itse leiponut näitä vaan anoppini, mutta halusin silti ehdottomasti tämän tänne blogiini kirjoittaa. Ohje on peräisin jostakin todella vanhasta Valion ohjevihkosesta.

5 dl maitoa
50 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
2 tl sokeria 
3 dl ruishiutaleita
n. 7 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl sulaa voita

Täyte:
Tuorejuustoja (meillä oli mustapippuri ja ruohosipuli)
Kinkkusuikaleita

Pinnalle:
Kananmunaa 
Juustoraastetta

Ohje:

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva sen joukkoon. Lisää suola, sokeri ja ruishiutaleet. Anna turvota 5 minuuttia. Alusta joukkoon jauhot ja lopuksi sula voi. Kohota taikinaa peitettynä kaksinkertaiseksi.

Lämmitä uuni 225 asteeseen.

Kaada taikina pöydälle ja vaivaa sitä kunnolla. Jaa taikina neljään osaan, ja kaulitse niistä ympyröitä. Jaa jokainen ympyrä kahdeksaan osaan. Lisää sektoreiden leveisiin päihin aina pieni nokare tuorejuustoa sekä kinkkusuikaleita. Rullaa sektorit sarviksi, leveästä päästä kapeampaa päätä kohti. 

Siirrä sarvet leivinpaperoidulle pellille ja taivuta ne hieman kaarelle. Voitele kananmunalla ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.


*Täytteenä voit käyttää myös esimerkiksi juustoraastetta, paprikaa, sipulia jne ja koristeluun voit käyttää unikon- tai seesaminsiemeniä.

Kommentit

  1. Tämmöiset "klassikot" meinaa aina unohtua uutuuksia ihastellessa, pitäisi sarvetkin muistaa kun ovat niin herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin myös ihan unohtanut nämä ihanuudet! Täytyy ehdottomasti muistaa tehdä näitä jatkossakin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit