Italialaiset bomboloni-munkit


Myönnettäköön, että tarkoituksena meillä oli tehdä pieniä ja pyöreitä italialaisia bomboloni-munkkeja, joiden täytteenä olisi vaniljakreemiä sekä sitruuna- ja limetahnaa. Mutta emme millään saaneet öljyä sopivan lämpöiseksi, jotta taikinapallo olisi paistunut kypsäksi saakka, ilman että pinta tummuu liikaa. Siispä päätimme tehdä näistä ihan perinteisen munkin muotoisia. 

Ja kylläpä kannatti. Bomboloni taikinassa käytetään paljon kananmunia ja sitä kohotetaan melko kauan, jonka vuoksi munkkien rakenne on ihanan pehmyt ja maku on varsin mainio!

Taikinasta tulee 32 munkkia 

Taikina:
3 dl maitoa
50 g hiivaa
1 1/2 dl sokeria
ripaus suolaa
150 g voita
3 kananmunaa
12 dl vehnäjauhoja

Ohje:

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva, sekoita kunnes se on liuennut kokonaan. Lisää sokeri, suola, voi ja kananmunat ja sekoita hyvin. Lisää jauhot vähitellen ja työstä taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla 50 minuuttia.

Jaa taikina 32 palaan, pyörittele ne pieniksi palloiksi ja laita ne pellille. Anna pallojen kohota 30 minuuttia liinan alla.

Kuumenna öljy. 
Tee taikinapallojen keskelle sormilla reikä ja paista munkit kauniin värisiksi. 
Sokeroi ja tarjoile.

Kommentit

  1. Onpa ihanan muhkean näköinen munkki, näyttääkin jotenkin ihanan pehmeältä ulospäinkin! :D Varmasti ollut herkullista ♥ Kivan erilainen ohje, oispa kiva joskus kokeilla mitä tuo 3 kananmunaa tekee taikinalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli kyllä ihanan muhkeita ja suussa sulavia :) Joo alkuun kananmunan määrä vähän epäilytti itseäkin, mutta lopulta yllätti ihan positiivisesti! ♥

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit