Omenastruudeli

 

Meillä oli omenia joista piti jotain hyvää leipoa. Ikinä en ole aikaisemmin struudelia tehnyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Tuskinpa jää viimeiseksi kerraksi, oli tämä sen verta herkullista.

Taikina:

130 g vehnäjauhoa 

2 rkl vettä 

10 g voita sulana

1 kananmuna

0,5 tl suolaa


Täyte:

550 g omenaa (kuorittuna & siemenkodat poistettuna)

60 g sokeria

50 g rusinoita

30 g pinjansiemeniä 

1 rkl rommia tai appelsiinimehua

1 tl kanelia 

1 rkl appelsiinin kuoriraastetta


Lisäksi:

n. 50g voita sulana


Ohje:

Yhdistä kaikki taikinan ainekset yhteen kulhossa ja vaivaa taikinaa hetken ajan. Ripottele tikinaan sen verta jauhoja,  jotta saat sen nätisti nostettua pois kulhosta. Jätä taikina folioon tai kelmuun käärittynä huoneenlämpöön lepäämään.

Valmista täyte. Leikkaa omenat ohuiksi paloiksi. Lisää loput ainekset omenien joukkoon ja sekoita. Käytin sokerina kidesokeria ja fariinisokeria.

Kauli taikina hyvin ohueksi kevyesti jauhoitetun leivinliinan päällä. Pirskota päälle hieman voisulaa. Lusikoi omenat, rusinat ja pinjansiemenet taikinalevyn päälle, älä siis kaada kaikkea kerta hujauksella, sillä suurin osa nesteestä tulee jäädä kulhoon. Jätä reunoille tyhjää tilaa ja voitele reunat sulalla voilla. 



Rullaa levy rullaksi käyttäen leivinliinaa apuna. Nipistä päädyt umpeen ja nosta rulla leivinpaperoidulle pellille, varmista että saumakohta on alas päin. Voitele rulla voilla ja paista 180 asteisessa uunissa 40-45 minuuttia.

Halutessasi voit ripotella jäähtyneen struudelin päälle tomusokeria. Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. ❤



Kommentit

Suositut tekstit