Pestoleipä


Pestoleipään voi kyllä aina luottaa, se on aina yhtä palkitsevaa tehdä käytitpä sitten itsetehtyä pestoa tai valmista. Leipä sopii hyvin niin arkeen kuin juhlaankin. Olen tehnyt tätä aika monta kertaa ja muotoillut leivän milloin mihinkin muotoon, mutta vieläkään en ole kyllästynyt siihen.

Taikina:
6 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
3 dl vettä
1 rkl oliiviöljyä

Täyte:
Pestoa maun mukaan
Koristeluun:
Kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä

Ohje:

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää vesi ja öljy ja vaivaa tasaiseksi. Jatka vaivaamista noin 10 minuuttia tai kunnes taikinan pinta on ihanan sileä ja taikina ei enää tartu käsiin tai pöytään. Kohota taikina peitettynä kaksinkertaiseksi, noin tunnin ajan.

Kumoa kohonnut taikina jauhoitetulle pöydälle ja jaa se kahteen osaan. Kauli toinen taikinapala leivinpaperin päällä pyöreäksi levyksi. Levitä tasainen kerros pestoa kaulitun ympyrän päälle. 


Kauli sen jälkeen toinenkin taikinapala pöydällä saman kokoiseksi ympyräksi, ja nosta se varovasti asetellen täytteen päälle.
Leikkaa ympyrä 16 sektoriin veitsellä, niin jotta keskelle jää tilaa. Itse laitan kahvimukin tai jonkun pienen kulhon keskelle, jotta sektoreista tulee varmasti saman kokoisia.

Ota sitten aina vierekkäisten sektoreiden päistä kiinni ja kiepauta niitä pari kertaa vastakkaisiin suuntiin. Nipistä päät hyvin yhteen. Toista sama kaikille sektoreille.

Halutessasi voit voidella taikinan keskuksen vedellä ja koristella sen siemenillä.

Anna kohota liinan alla vielä 30-40 minuuttia. Laita tässä vaiheessa uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Paista uunin keskitasolla 35 minuuttia, tai kunnes leivän pinta on kauniin värinen ja sitä koputtaessa kuuluu kumea ääni. Jäähdytä ritilällä.
Tässä vielä kuva paistetusta leivästä.


Kommentit

Suositut tekstit