Helppo ja mehevä marjapiirakka
Tätä piirakkaa tulee aina silloin tällöin tehtyä sen helppouden ja hyvän maun takia. Piirakkaan voi käyttää sekä tuoreita että pakastettuja marjoja. Kohtahan sitä saakin jo tuoreita marjoja, mutta nyt vielä käytin edellis vuoden marjoja pakkasesta. Piirakka itsekin kestää hyvin pakastamista, joten sitä voi leipoa hätävaraksi pakkaseen yllätysvieraita tai herkkuhimoa varten.
Pohja:
300 g voita
4 dl sokeria
8 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
2 dl kermaviiliä
Täyte:
4 dl kermaviiliä
1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
n. 7 dl marjoja, tällä kertaa käytin punaviinimarjoja ja mustikoita
Ohje:
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhosssa. Sulata voi ja lisää se kuivien aineiden joukkoon kermaviilin ja munien kanssa. Sekoita hyvin kapustalla. Kaada taikina leivinpaperoidulle syvälle pellille ja levitä tasaiseksi.
Lisää marjat taikinan päälle. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada seos viinimarjojen päälle. Paista uunin keskitasolla noin 45 minuuttia.
Anna piirakan jäähtyä ritilällä, ja nauti!
Kommentit
Lähetä kommentti