Peschine leivokset
Me oltiin huhtikuun alussa lomalla Italiassa ja sieltä jäi paaaljon erilaisia makumuistoja. Päällimmäisenä (ylläripylläri) kuitenkin jäi mieleen toinen toistaan ihanemmat vitriinit kahviloissa.
Eniten ihastuttiin Peschine nimisiin leivoksiin, joiden täytteenä oli jotain ihanaa vaniljan makuista kermaa (?) ja välissä erilaisia hilloja tai kreemejä. 😍
Pesca tarkoittaa muuten persikkaa ja pesce persikoita, mutta peschine taitaa omien pähkäilyjen mukaan tarkoittaa pientä persikkaa. Tässä vielä pari kuvaa Pasticceria Vintistä, jossa tutustuttiin näihin leivoksiin:
Noh, kotona sitten koitimme netistä katsella italialaisia videoita joissa tehdään peschinejä, mutta ne eivät jotenkin vain vaikuttaneet tavalla tai toisella niiltä mitä oltiin lomalla syöty. Ei siinä sitten oikein muu auttanut, kuin rueta itse keksimään miten saataisiin mahdollisiman samanlainen versio tehtyä, ja täytyy sanoa että aika lähelle päästiin!
Päätimme lopulta tehdä italialaisen munkkitaikinan eli bomboloni taikinan. Perinteiseen munkkitaikinaan verrattuna tässä taikinassa on enemmän kananmunia. Täytteeksi teimme leipurinkerman, mutta se ei maistunut samalta mitä Italiassa. Veikkaisin, että siellä kaikki maitotuotteet maistuvat vähän eriltä mitä suomessa, joten ei voi mitään. Mutta hyvää se näinkin oli. 😊
Taikina:
3 dl maitoa
50 g hiivaa
1 1/2 dl sokeria
ripaus suolaa
150 g voita
3 kananmunaa
12 dl vehnäjauhoja
Leipurinkerma:
2,5 dl kermaa
Noin 2 dl vaniljakreemiä
1 tl vaniliinisokeria
1 tl vaniljasokeria
Värjätty maito:
Maitoa ja punaista elintarvikeväriä
Lisäksi sokeria sekä hilloa
Ohje:
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna joukkoon hiiva, sekoita kunnes se on liuennut kokonaan. Lisää joukkoon sokeri, suola, kananmunat sekä pehmyt/sulanut voi ja sekoita hyvin. Lisää jauhot vähitellen ja työstä taikina tasaiseksi. Vaivaa taikinaa ainakin 10 minuuttia. Anna kohota liinan alla tunti.
Lämmitä uuni 175 asteeseen ja tee värjätty maito. Minä en tajunnut mitata yhtään minkä verran laitoin maitoa tai punaista väriä, mutta silleen että se oli aika tumman väristä. Laita myös sokeria toiselle lautaselle valmiiksi.
Pyörittele kohonnut taikina pikku palloiksi ja anna vielä hetki kohota. Tässä huomattiin että pienemmät peschinet on parempia mitä isommat. Silloin täytettä ja munkkia on sopivassa suhteessa keskenään ja niitä on kivempi syödä.
Paista uunin keskitasolla suunnilleen 14 minuuttia, tai kunnes peschinet ovat kevyitä ja niiden pinnassa on kaunis väri.
Jäähdytä hetki ja pyörittele peschinejä ensin värjätyssä maidossa ja sitten sokerissa.
Tee leipurinkerma:
Valmista vaniljakreemiä noin 2 desiä pakkauksen ohjeen mukaan. Kreemin tulee olla silkkisen sileää ja sopivan paksua. Nesteenä käytin maitoa. Mittaa toiseen kulhoon kerma ja vatkaa se vaahdoksi. Lisää kerman joukkoon vatkauksen aikana sokerit.
Kaavi vaniljakreemi kermavaahdon joukkoon ja kääntele nuolijalla tasaiseksi massaksi. Sitten kun peschinet ovat jäähtyneet voit täyttää ne leipurinkermalla. Me laitettiin leipurinkerma pursotinpussiin ja tuikattiin tylla aina peschinen sisään ja varovasti täyteettin kunnes sinne ei enää mahtunut tavaraa. Joissakin videoissa peschineen koverrettiin kolo johon täyte sitten laitettiin, mutta ne joita söimme lomalla, ei oltu täytetty niin.
Yhdistä kaksi puolikasta yhteen laittamalla niiden väliin hilloa. Me käytettiin vadelmahilloa, mutta tässähän voi käyttää mitä vain hilloa. Valmiit peschinet voi halutessaan laittaa paperiseen muffinivuokaan tai pullavuokaan, mutta se ei ole pakollista.
Ja eikun herkuttelemaan! 💕😘

Kommentit
Lähetä kommentti